Joulua pakkasessa

Joulun aluspäivät ovat olleet täällä melkoisen kylmiä. Eilenkin oli -30 C, joten puut ovat kyllä mahdottoman kauniita kuurakuorrutuksessaan. Kuten kuvasta näkyy, myös sähköjohdot voivat saada kivan kuorrutteen. Joulukuu on mennyt nopeasti, sillä kävin viikon työmatkalla Kanadassa. Reissu oli kaikin puolin antoisa ja opettavainen, mulle jo senkin puolesta, että matkustin ihan yksin ja ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle. Mutta hyvin selvisin ja kotiinkin pääsin :) Vancouverissa oli kovin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä ja joulun odotus näkyi sielläkin.

Hauskana yksityiskohtana: kuvassa North Vancouver District Public Libraryn koristelema joulukuusi Lynn Valley Main Libraryn edustalla aukiolla olevassa kuusikilpailussa. Mitä yhteistä sillä on Tyrnävän kirjaston kuusen kanssa (kuva Facebookissa)? Vastaus postauksen lopussa.

Olin siis Vancouverissa ja Whistlerissä kirjastoasialla, joten kävin muutamassa kirjastossa ja tietysti vapaa-aikana käveleskelin kaupungilla ihmetellen korkeita rakennuksia ja suurta kaupunkia. Kävin myös Stanley Parkissa ihailemassa kaunista puistoa, jossa oli vanhoja puita ja muuta kasvillisuutta, jota en tietenkään tunnistanut, mutta myös villieläimiä: lintuja, oravia ja yllätyksekseni sain kameraan ikuistettua myös kojootin!

Stanley Parkissa on myös mm. pesukarhuja, mutta niitä en sattunut näkemään. Aikaa siellä olisi voinut viettää vaikka kuinka kauan, mutta tihkusadesää ja vain muutaman asteen lämpötila ei houkutellut kovin monen tunnin patikointiin.

Mutta takaisin kotiin. Pari jouluista kuvaa näin lopuksi. Ja se vastaus: Tyrnävän kirjaston kuusessa on kirjastokortteja koristeena ja kirjastokortti löytyy myös kanadalaisen kirjaston kuusesta!

Outokummussa tehty kranssi, mustikanvarpuja ja lasihelmiä. Kaunista.

Valoa pimeyteen

Minulla on tapana laittaa hyvissä ajoin ennen joulua ainakin yksi kynttelikkö keittiöön valaisijaksi. Sen tehtävänä on valaista koirien tilaa, kun lähdemme aamulla töihin ja on vielä pimeää. Käytän ajastinta, joten kynttelikkö syttyy ja sammuu itsekseen, ei tarvitse erikseen huolehtia. Päivän valoisien tuntien aikana kynttelikkö on pimeänä ja tietysti yömyöhällä myös. Kävin vihdoin tänään hakemassa ullakolta kynttelikön, joka on jo vuosia palvellut valon tuojana. Ihmeen hyvin on kestänytkin! Ikkunasta kivasti heijastuu pienet valot.

Toinen sähköinen valaisija, jonka ripustin tänään, on siskoni tekemä kranssi. Vähän mietin, onko tuo pörrö kranssissa liikaa, mutta toisaalta se näyttää niin pehmeältä ja ikäänkuin lumiseltakin, joten taidan antaa olla sen noin.

Jotta kaikki ei olisi niin sähköistä, poltan myös oikeita kynttilöitä näin loppuvuodesta. Jostain syystä, vaikka alkuvuodestakin on pimeää, kynttilöiden polttaminen jää vähemmälle. Nykyään on kaikkia ihania
houkutuksia: hyviä tuoksuja, kivoja muotoja ja varsinkin kaikenlaisia somisteita, missä kynttilöitä poltetaan. Täytyy pitää päänsä kylmänä, kun pääsee houkutusten äärelle. Kylmää ei sitten muuten olekaan: viime aikoina on ollut useamman asteen plussan puolella joka päivä, vaikka eletään sentään marraskuun loppupuolta ja pitäisi olla jo talvi.

Pudonneet kukat

Tahoma on pudottanut viimeisenkin kukkansa, joita tuli siis tällä kertaa vain kolme kaikkiaan. Oikeastaan on yllättävää, että se ylipäätään jaksoi kukkia, kun tuolla eteläikkunalla ei ole mitään lisävaloa näin pimeän aikaan. Ilmeisesti kesällä ikkunasta saatu valo oli riittävä. Mutta onneksi on myös perhosorkideoita, jotka jaksavat uskollisesti työntää kukkavanaa ja kukannuppuja näin pimeään aikaankin. Kolme eri phalaenopsista kukkii ja lisää nuppuja on muissakin kehittymässä, joten väriä löytyy olohuoneen ikkunalta.

Edellisessä postauksessa pelkäsin, että kasteluletku jää koko talveksi tynnyriin, kun ehti jäätyä siihen kiinni, mutta onneksi olin väärässä. Saavi on saatu tyhjennettyä (ja vettä otettu talteen orkideoiden kasteluvedeksi) ja letkut ja muut tarvikkeet kerätty talteen varastoon. Nytkin on luvassa plussakeliä, vaikka eletään marraskuun puoliväliä. Välillä oli ihan valkoinen maa ja valoisampaa, nyt siis eletään taas pimeydessä ilman lunta.

Talvi yllätti?

Eilen oli jo useampi aste pakkasta aamulla ja kun olin käynyt iltalenkillä koirien kanssa, menin katsomaan vesitynnyriä kaivon luona. Olisihan se pitänyt arvata: jäässä ja kunnolla! Hakkasin kivellä vähän jäähän reikää, mutta jäätä oli sen verran paksusti, että ei toivoakaan saada veteen unohtuneita letkuja pois. Ja koska letku menee verkon välistä ja verkko on muovitynnyrin ympärillä, ei ollut helppoa edes yrittää tyhjentää tynnyriä. Siispä jätin homman sikseen. Jos en saa otettua kaivovettä orkideoille sisätiloihin, niin sitten sulatetaan lunta, jahka sitä tulee sen verran, että on mistä ottaa. Tai sitten etsitään avovettä, mistä ottaa luonnonvettä talteen. Asetan kuitenkin toivoni vielä siihen, että tämä ei ole lopullinen talven alku vaan vielä ilma lämpenisi ja saisin tuon letkunkin korjattua pois talven alta. Miten lie tänä syksynä hommat jääneetkin näin retuperälle!

Omenapuun juurella olevat pudonneet lehdet ovat pienen valkoisen härmäkerroksen kuorruttamia. Lunta ei siis ole täällä tämän enempää - toisin kuin pääkaupunkiseudulla, jossa sitä on satanut jo ihan oikeasti. Lapista puhumattakaan. Mutta ei siis Itä-Suomessa.

Puiden lehden putoavat kovin eri aikaan ja se tietysti on hankalaa syyssiivouksen kannalta. Mies on leikannut nurmikon viimeisen kerran keräävän leikkurin kanssa keräten myös siihen mennessä pudonneet lehdet. Onpahan siivoustyö vähempänä sitten keväällä. Kun katselin pihan puita, silmääni osui luumupuu, jossa on vielä kovin paljon lehtiä jäljellä. Vieressä oleva omenapuu on jo paljas (joku unohtunut lehti siellä täällä ei paljon vaikuta). Yhtäkkiä tajusin, että omenapuun juurella kasvaa luumupuu! Siis meidän luumupuu on selvästi päättänyt kasvattaa itselleen kaverin omenpuun suojaan. Katsotaan, milloin omenapuussa kasvaa luumuja!

Tikulla silmään?

Olen tässä muutaman päivän aikana yrittänyt tehdä parhaani saadakseni yhdistyksemme 20-vuotisjuhlaan jotain näkyvää aikaiseksi. Olen kahlannut läpi kaikki yhdistyksen pöytäkirjat ja toimintakertomukset ja kirjoittanut niistä yhteenvetona pienen historiikin, jonka luen juhlassa. Valokuvia on tarkoitus laittaa diaesityksenä läppäriin pyörimään. Kuvia on pyydetty jäsenistöltä, mutta kovin vähän niitä on tullut. Omia kansioita ja tiedostoja tässä joutuu kaivelemaan ja skannailemaan paperikuvista. Toisaalta se on kyllä hyvin hauskaa puuhaa! Monia unohtuneita asioita palaa mieleen, kun näkee vanhan kuvan jostain kivasta tilanteesta. Ja voi hyvänen aika kuinka nuorilta niissä kuvissa näytämmekään!

Yhdistyksellä oli myös pari muovitaskullista lehtileikkeitä, jotka oli järjestämättä. Leikekansiokin oli jo valmiiksi ostettuna, mutta kukaan ei ollut saanut tehdyksi hommaa loppuun. Nyt sitten oli melkein pakko ryhtyä hommiin ja se oli kivaa! Kuten valokuvienkin kohdalla, monta muistoa tuli mieleen lehtileikkeiden mukana. Toivottavasti juhlavierailla on yhtä hauskaa katsellessaan leikekansiota ja diaesitystä!

Syyssiivousta saniaispuskassa

Eteläikkunan Tahoma kukkii. Kukkavanassa on kaksi kukkaa avoinna, yksi vielä nupulla. Muuten orkideaikkunallani on aika kukatonta, vain yhdessä pinkissä perhosorkideassa on kukkia tällä hetkellä. Monet kyllä pukkaavat uutta kukkavanaa joten ei tarvinne kovin pitkään odotella uutta kukkaloistoa.

Mutta saniaisista piti kertomani. Meidän keittiön ikkunan alla on saniaisviidakko, joka yrittää koko ajan levittäytyä laajemmalle. Ruohonleikkurilla sitä onneksi saadaan pidettyä kurissa ja taimia on jaettu myös kavereille, kun ovat saniaisia kaivanneet. Olin jo muutaman päivän ajan katsonut, että kuollut kasvusto pitäisi raivata pois, se ei ole mitenkään mieltä ylentävän näköinen. Kuva todistaa.

Tänään sain sitten inspiraation ryhtyä siivoamaan kuolleet lehdet kevättä varten pois. Keväällä uusien lehtien on hyvä kääriytyä esiin, kun ei vanhat roippeet ole haittona. Otin oksasakset ja ryhdyin leikkelemään irti lehtiruoteja (vai mitähän ne oikeasti on, ei kaiketi oksia) ja kasasin niitä kasaan pois vietäväksi. Kesällä koiramme tykkäävät olla saniaispuskassa viileässä, sillä siihen ei pääse aurinko paistamaan kuin ihan varhain aamulla ja myöhään illalla, jos silloinkaan. Olin kyllä monesti huomannut koirien kuonossa multajälkiä ja vähän ihmetellyt, että missä ne oikein kaivavat ja nyt sitten löytyi selitys: saniaispuskassahan ne kaivavat itselleen monttuja tai vaan ihan huvikseen. Pari melkoista kuoppaa löytyi kesän jäljeltä ja viime syksynä viimeksi olin tasoittanut alueen.

Onneksi komposti tuottaa uutta multaa koko ajan ja sain laittaa täydennystä kuoppiin. Kyllä siinä sitten kelpaa taas keväällä saniaisten rullautua esiin.

Pihassa riittäisi kovastikin hommia näin syksyllä. Lehtiä pitäisi haravoida, mutta toisaalta sillä ei ole mitään kiirettä, kun toisissa puissa on vielä melkoisesti lehtiä jäljellä. Vaahtera on pudottanut jo melkoisen kasan, mutta vielä on puussakin ihan kiitettävästi. Taimi oli löytänyt puusta pudonneen omenan ja poseerasi lehtikerroksessa.

Syystöitä

Onneksi se jänis (tai mikä lie jyrsijä ollutkaan) viime talvena ei saanut lopullista tuhoa aikaan. Omenoita on tullut ihan runsaasti sekä punakaneliin että tähän keskellä pihaa olevaan omenapuuhun. Nuorin omenapuu teki vain puolenkymmentä omenaa, ilmeisesti pölytysaikana ei ollut lentävät pörriäiset liikkeellä. Olen syönyt omenoita ja nyt sitten ryhdyin säilöntäpuuhiinkin. Meille sopivin tapa on kuivaaminen. Ostin muutama vuosi sitten hyötykasvikuivurin enkä ole sitä ostosta katunut, vaikka se ei ihan halpa ollutkaan.

Minä tykkään tehdä näin: poistan omenasta siemenkodan omenaporalla, kuorin omenan ja viipaloin sen n. 3 mm:n siivuiksi (ei ne todellakaan ole kaikki saman vahvuisia, mutta yritys on tuohon suuntaan) ja ladon ne ritiöiden päälle yhteen kerrokseen eli omenarenkaat koskettavat toisiaan, mutta eivät ole päällekäin. Kuivurissani on näitä ritilätasoja neljä ja kuivauksen aikana vaihdan tasojen paikkaa n. tunnin välein ja pikkuisen pyöräytän koko pinoa, niin tarjoan tasaisen ilmavirran kaikille. Aikaa yhteen satsiin kuluu n. 5 tuntia. Tuossa alimmassa kuvassa näkyy, että olen asettanut asteiksi 50 C ja ajaksi 5 h. Kone sammuttaa itse itsensä ajan tultua täyteen, joten periaatteessa sen voisi jättää hurisemaan itsekseenkin, mutta teen ohjeen mukaan ja käyn siis tunnin välein koneen luona pienillä toimenpiteillä. Tähän satsiin meni n. 7 omenaa ja siitä saa kivaa naposteltavaa, joka on taatusti lisäaineetonta!

Omenanhakureissulla muistin tarkistaa karhunvadelman tilanteen ja siellähän oli muutama kypsä marja. Karhunvatukkapensas on kamalan piikkinen, sen vierestä pitää kulkea varoen ettei tartu vaatteisiin kiinni. Marjojen pitää olla ihan kypsiä (irtoavat helposti) ennenkuin niitä kannattaa syödä. Ihan kypsät ovat maukkauta, vähänkin raa'at kitkeriä. Muutamina kesinä marjat eivät ole ehtineet kypsyä ollenkaan syötävään kuntoon, kun pakkanen on jo palelluttanut raakileet. Tuskin näistäkään raakileista kaikki ehtivät kypsyä - tai toivoa sopii, että lämmintä piisaa riittävän pitkään.

Kirjastossa oli torstai-iltana Mari Mörö puhumassa innostavasti puutarhakasveista ja puutarhan hoidosta. Hänellä oli hauska termi "öykkärikasvi" niille perennoille, jotka eivät pysy aloillaan vaan valtaavat hyvin nopeasti koko alan, mihin perennaa on istutettu. Syysasteri on yksi näistä öykkäreistä ja sitähän löytyy minunkin perennapenkistä. Sain sitä muutama vuosi sitten naapurilta, joka kyllä varoitti, että se on kova leviämään. Juu, juu, antaa levitä, ajattelin silloin. Mutta todellakin joku tolkku pitää olla siinä, minkä alan yksi kasvi valtaa monen lajin penkissä ja nyt pitää raivata syysasterin ala hyvin pieneksi - tai oikeastaan siirtää se kokonaan jonnekin omaan paikkaansa, missä se ei varasta tilaa muilta. Se on tehtävä tänä syksynä, keväällä sitä ei voi tehdä, kun tämä nousee niin myöhään, että muut perennat kärsivät. Jokohan huomenna saisi ryhdyttyä hommiin?

Rovaniemi

Ajoimme varhain lauantaiaamuna Rovaniemielle. Minulla ei ollut varsinaista ohjelmaa, joten saatoin hyvin lähteä seikkailemaan kaupungille kameran kanssa. Keskustan katuja kävellessäni osuin Koskikadulle, jota pitkin löysin Ounasjoen rantaan. Ensimmäisenä huomioni kiinnitti komea Jätkänkynttilä-silta, joka yllä olevassa kuvassa pilkottaa toisen sillan takaa. Ounasjoella nousi aamu-usva. Joen rantaa pitkin kiersi kävelytie, jota pitkin kävin joen mutkassa saakka kuvia napsien. Kävelytien varressa oli Angry Birds-hahmoja näkyvissä ja sehän piti käydä tarkemmin katsomassa.

Angry Birds peliareena ja juoksurata oli mukavan näköinen leikkipuisto, jossa olikin monia lapsiperheitä huvittelemassa. Hyvä idea ja hauska toteutus!

Rovaniemellä ei voi välttyä näkemästä poroa. Jos ei ihan elävää, karvaista eläintä niin ainakin erilaisia muusta materiaalista tehtyjä hahmoja. Huvitin itseäni bongaamalla erilaisia poroja, kas tässä muutama kuva:

Tämä risuporo laidunsi Aallon suunnittelemien rakennusten edustalla olevassa puistossa.

Kadunkulmassakin saattoi nähdä poron.

Rovaniemellä betoniporsaatkin ovat betoniporoja?

Askartelukaupan ikkunassa oli putkijalkainen poro.

Infokeskuksen rekvisiittaa näyteikkunassa.

Kirjaston vieressä oleva Teuvo Tuomivaaran Loikka (2007), taustalla Lappia-talo.

Illalla ajoimme Kemijärvelle sukulaisten luo. Ystäväni varoitti ennen lähtöä Kemijärvelle menevästä tiestä, siellä kuulemma sattuu eniten porokolareita. Siellä olikin varoitusmerkki, jossa luki "Suuri porokolaririski Vikajärvi-Kemijärvi". Yritäpä sanoa nopeasti "porokolaririski" - meneekö oikein? Minulla ainakin menee helposti kirjaimet sekaisin ja tulee "porokoraliriskiä" ja muuta hauskaa. Mutta porokolaria ei tullut, kun koko tienpätkällä ei nähty ensimmäistäkään nelijalkaista, ei edes seuraavana aamuna samalla reitillä. Reissun porot näimmekin vasta Ranuan tienoilla (2) ja Pudasjärven puolella (1).

Kirjastoihmiselle on tyypillistä käydä katsastamassa paikallinen kirjasto, kun käy itselleen vieraalla paikkakunnalla. Satuin vahingossa paikoittamaan autoni Lappia-talon parkkipaikalle ja siinä naapurissa olikin toinen Alvar Aallon suunnittelema rakennus eli kirjastotalo. Kävin kuvaamassa kirjastossa ja minua viehätti varsinkin näyttelytila, jonka kattoikkunasta tuleva valo valaisi hienosti esillä olevia taideteoksia.

Syksyä

Kun koivikosta yrittää löytää kantarelleja tähän aikaan, on se hieman haastavaa keltaisten lehtien takia. Myös kantarellit ovat keltaisia ja vielä piiloutuvat oksien ja risujen alle ihan kuin kiusallaan. Tänään oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun löysimme kantarelleja sellaisesta paikasta, missä niitä oppaiden mukaan pitääkin kasvaa ja vielä sen kokoisia, että ei koskaan aikaisemmin olla sellaisiin törmätty. Löytäminen ei ollut omaa ansiotamme vaan meillä oli mukana ystävämme mies, joka on syntynyt ja kasvanut niillä tienoilla ja tuntee paikat hyvin sekä tietää, missä ne sienet luuraavat. Mies on samoillut näillä tienoilla jatkuvasti, tänäänkin ajokoiran haukkua kuunnellen. Ajokoiran työ ei mennyt hukkaan, sillä ladon seinustalla riippui tänään ammuttu jänis - onhan nyt jänisten metsästysaika alkanut.
Me siis samoilimme metsässä kantarellijahdissa ja saimmekin sankollisen näitä herkkuja! Hyvä syntymäpäivälahja! Maistelin myös myöhäisiä ahomansikoita, muutamia kypsiä puolukoita sekä ylikypsiä mustikoita ja ihailin kärpässieniä ja kaikenlaista kivaa metsäkasvillisuutta.

Kuvan ottamisen jälkeen tämä mansikka häipyi parempiin suihin eli omaani.

Ystävämme kotipaikka on vanhan maalaistalo kaukana isosta tiestä ja kuulimmekin paljon juttuja entisajan elämästä tiettömän taipaleen takana. Miehen vaimo haluaa myös vaalia vanhoja esineitä ja on omalta osaltaan ollut sisustamassa talon tupaa vanhaan malliin. Kuvasin talossa yksityiskohtia vanhoista tavaroista. Reissu sai miettimään entisajan elämää ja olosuhteita, missä minunkin isovanhempani ovat eläneet. Pienissä maalaistaloissa tai torpissa ei ollut kuin välttämättömin eikä aina sitäkään. Tämän päivän yltäkylläisyydessä elävä ihminen ei tulisi niissä oloissa toimeen kovinkaan montaa hetkeä.

Merimatka

Merimatkoja on monenlaisia. Yksi näppärimmistä on matkustaa autolautalla, sillä matka on ilmainen Suomessa tietyillä reiteillä. Tällainen vajaan puolen tunnin merimatka on esimerkiksi Hailuodon lautta, joka kulkee säännöllisen reittiaikataulun mukaan Oulunsalosta Hailuotoon joka päivä. Me lähdimme lauantaina kummityttömme ja hänen sulhasensa talonrakennustyömaalle aputyövoimaksi ja lapsenvahdin apulaiseksi. Oikeastaan minun hommiksi jäi lähinnä koirien ulkoiluttaminen, mutta se olikin mukavaa hommaa, kun sai vaeltaa uusissa maisemissa kameran kanssa ja räpsiä kuvia sen kun kerkesi.

Aamulla tähtäsimme 7:30 lähtevään lauttaan ja pääsimmekin kolmantena autona mukaan. Merisilta jäi yllättävän vajaaksi ja merkille pantavaa oli se, kuinka paljon ulkomaalaisia marjanpoimijoita oli menossa Luotoon. Meidän edessä jonossa olleet kaksi henkilöautoa oli täynnä näitä itämaisen näköisiä marjanpoimijoita ja muissakin autoissa oli selvästi samalla asialla olevia henkilöitä. Aamu oli tyyni ja päivästä tuli todella mukava, aurinkoinen loppukesän päivä ainakin Luovossa (näin sanoo paikalliset) - mantereella satoi vettä monin paikoin!

Kun poikkeaa Luovontieltä sivuteille, on hyvin pian ihan keskellä peltoja kulkevia kujasia. Koirien kanssa tallustellessa näimme hevosia laitumella, kurkiparven taivaalla, kauniita marjaisia pihlajia ja ihanaa viljapeltoa. Aikaa jäi myös pienelle shoppailulle: kävimme sisareni kanssa Luovon Puojissa katsomassa paikallisten käsityölaisten aikaansaannoksia ja pitihän sieltä myös ostaa jotain pientä mukaan.

Tuon kaulakorun tekijän nimi jo unohtui, siinä ei ollut lappua mukana. Kesäaikaan turisteja kulkee Luovossa ihan kivasti, mutta talvella on kuulemma kovin hiljaista. Ymmärrettävää. Mutta millaista onkaan elämä ollut ennen vuotta 1968, kun lauttaliikenne alkoi? Ja mitä se on, jos lautat korvaakin tulevaisuudessa silta? Uusia taloja joka tapauksessa näyttää olevan rakenteilla muitakin kuin sukulaistemme talo, joten tulevaisuuteen katsotaan luottavaisesti.

Tämä opastaulun teksti kertoo kaiken olennaisen.

Kotimatkallakin Meriluoto-lautalla oli kamera kuvausvalmiina ja sain ikuistettua yhden sateenkaaren, muutaman joutsenen ja Ouluakin pikkuisen. Tuulimyllyt olivat ihan turhan panttina, ne eivät pyörineet.