Tänään kävin ulkoilemassa
Pärnävaaralla. Koirien lisäksi mukana oli kamera, mutta pelkkä kamera ei auta mitään, jos ei tule lähdettyä. Mutta onneksi on siis ne koirat, joita pitää ulkoiluttaa ja silloin kannattaa ottaa myös kamera mukaan. Aina ei kyllä viitsi tai muista ja sitten harmittaa hirveästi, kun olisi jotain kivaa kuvattavaa. Pärnävaara on siis nimensä mukaan korkeampi paikka kuin ympäröivä maasto. Kiertelimme polkuja ja hiekkateitä, jotka usemmat ovat talvisin latujen pohjia. Kyllä muutamassa mäessä tuli mieleen, että en todellakaan haluaisi suksilla mennä niitä kumpaankaan suuntaan, siis en ylös enkä alas, sen verran jyrkkiä olivat.
Maastossa tietysti katselin, mitä kukkia siellä on ja maisemia ylipäätään. Kasvillisuudessa pisti silmään nupuillaan olevat kielot, joita oli paikoin runsaasti. Myös puolukat ja mustikat olivat nupuilla eli kohta on ne kriittisimmät ajat syksyn sadon suhteen.
Oli siellä maastossa näkyvissä muutakin kuin kasveja. Ihmisen jälki näkyy niin maan rajassa kuin paljon päitä ylempänäkin. Sähkölankojen ristikko näytti suorastaan kiehtovalta, mutta valkoinen muovipussi, jonka vieressä oli pinkki veitsi herätti enemmän kysymyksiä. Onneksi en koskenut niihin muuten kuin kameran kautta, sillä poistuttuani paikalta kuulin jonkun ajan päästä ihmisääniä ja näinkin sitten isän pienen tyttärensä kanssa ja oletan pussin ja veitsen kuuluneen heille. Toivottavasti.
Mutta nyt viikon kysymys: mikä tämä kasvi on, joka on nupuillaan?
Tunnustan: mulla ei ole hajuakaan. Olisi hauska tietää.
