Kukkia ja muuta vihreetä

Illalla, kun on tyyntä, on hyvä käydä kuvaamassa hentoja kukkia makro-objektiivilla. Jalustan käyttäminen olisi ehdottomasti hyvä asia, mutta kun sitä on niin laiska, ettei viitsi jalustaa kantaa mukanaan eikä varsinkaan avata (johan siinä menee monta sekuntia!). Onneksi sentään joidenkin kuvien tarkennus on ollut kohdillaan ja käsikään ei ole niin paljon tärissyt, että kuva olisi mennyt ihan pieleen. Akileija sai olla ensimmäisenä "mallina".

Pionissakin on jo yksi kukka avautunut. Valkoisessa paljoudessa on hentoja pinkkejä viiruja - ja yksi muurahainen kävelemässä kukan poimuissa. Uskomattoman sitkeä tämä pioni: selviytyi puutarhan melkoisesta myllerryksestä vähin vaurioin, kun annoin sen vain olla paikoillaan. Uskon viisaampia, jotka sanovat, että pioni ei tykkää siirtelyistä. Pinkki pioni jäi muutaman vuoden takaisen kaivuuprojektin jalkoihin ja sitä ei enää ole. Puutarha kärsi muutama vuosi sitten putkiremontin aiheuttamasta pihankaivuusta, sillä tietenkin putket kulkivat juuri perennapenkkini alapuolelta!

Tilasin muutama viikko sitten nettikaupasta vihreät sandaalit ja sain sitten idean, että lakatut varpaankynnet (jotka ovat kesällä must!) voivat ollakin vihreät ainaisen kirkkaanpunaisen sijaan ja eilen sitten löysin shoppailureissulla vihreää kynsilakkaa. Oudot varpaat näin ensialkuun, mutta hauskat! Itse asiassa tulee mieleen joku kiiluva kissansilmä tai kauhuleffan kammotus säihkyvine silmineen, kun on sen verran helmiäistä tuossa lakassa.

Vesiaihe

Muutama vuosi sitten löysin jostain kirjasta kivan pienen vesiaiheen (on siinäkin hassu sana) ja olen monena kesänä kasannut tämän ruukuista tehdyn viritelmän terassille. Joka kerta siitä tulee vähän eri näköinen, kun kivet eivät asetu samalla lailla joka vuosi ja olen myös hieman muuttanut materiaaleja. Viime kesänä taisi jäädä koko systeemi kasaamatta. Edellisenä kesänä tehtiin muutos alkuperäiseen viritykseen tekemällä isoon kiveen reikä ja laittamalla vesisuihku tulemaan kiven läpi. Vesisuihku vaan ei voi tulla kovin korkealle, sillä vesi roiskuu helposti yli ruukkujen reunan ja pian ei ole vettä, mitä pumpata.

Nyt on vesipatsas sopivan korkuinen, tulee hyvin ulos kivestä, mutta ei roisku yli ruukuista. Kun emme asu veden äärellä, on kiva kuunnella edes jotain veden solinaa.

Edellisessä postauksessani oli kuvattu luonnonkukkia. Tänään kuvasin vielä lisää, lupiineja tien varrella. Ne ovat kuulemma melkoinen riesa ja eivät kuulu Suomen luontoon. Mutta minusta ne ovat kivan näköisiä ainakin näin kukkiessaan eikä minua haittaa ollenkaan lupiineja täynnä olevat tienvarsiojat. J. Karjalainen laulaa Villejä lupiineja -kappaleessaan näistä luonnonkukista. Minulla tulee joka kerta mieleen lupiineista reissu Ruisrockiin joskus 1990-luvulla (googletuksen pikatuloksena 1994 julkaistu levy). Minulla oli lainassa kirjastosta J. Karjalaisen kasetti, jossa oli tämä kappale ja kasetti ehti muutaman kerran pyörähtää auton soittimessa matkan aikana. Kai sitä muutakin kuunneltiin, mutta tämä moneen kertaan, kun matkaa Pohjois-Karjalasta Turkuun kuitenkin on "muutama kilometri".

Keskikesän juhla

 

Juhannuksena kesä on parhaimmillaan Suomessa. Tai ainakin pitäisi olla. Tänä juhannuksena on tarjolla epävakaista säätä, mutta onneksi kävin eilen kuvaamassa ympäristön luonnonkukkia ja Picasan avulla tein pari kuvakollaasia kuvauksistani. Luonnonkukissa ei ole kovinkaan paljon punaisia kukia, ainakaan tähän aikaan vuodesta. En nyt yhtäkkiä miettimällä muista mitään ihan rehellisen punaista luonnonkukkaa!

Kun joku aika sitten huomasin nuo kellomaiset kukat pellon reunalla, luulin niitä ensin kissankelloiksi. Mutta kun katsoin tarkemmin, ei se ollutkaan samanlainen, kuin minkä muistan lapsuuden mummolasta. Mummolan kissankello oli sinisempi ja kellomaisempi. Sellaisia en ole täällä nähnyt.

En muista onko minulla koskaan aikaisemmin kaikki perhosorkideat kukkineet yhtä aikaa näin hyvin. Eilen sain nosteltua kaikki yhteen paikkaan kuvausta varten, kun muutenkin jouduin kukkia nostelemaan kastelun takia. Molemmat keltaiset ovat vierekkäin kuvassa, pilkulliset erillään ja niiden välissä pinkki ja valkoinen reunalla vielä parin jäljellä olevan kukkansa kanssa. Dendrobium phalaenopsis tekee nuppuja!

Kesäpäivä kotipihalla

Lauantai kotipihan puuhissa on ihan mukava, ainakin näin lämpimällä (varjossa +25 C). Nurmikko oli jälleen leikkauksen tarpeessa, siellä suorastaan törrötti voikukkia ja niittyleinikkejä keltaisena - tosin osa voikukista oli jo valkoisia hahtuvaisia täynnä... Ei voi kun ihmetellä luonnonkasvien oveluutta ja sitkeyttä sekä olosuhteisiin sopeutumiskykyä. Jos sattuu kasvamaan nurmikolla, joka pidetään melko lyhyenä, ei se estä niittyleinikkiä kukkimasta. Varsi vain jää mahdollisimman lyhyeksi, niin kukat pääsevät kukkimaan. No, nyt ne ovat jo biojätteenä nurmikolla.

Kun sitten on sellainen paikka, missä saa kasvaa vapaammin leikkurin ulottumattomissa (kuten aidan juurella), kukat ovat paljon pidemmässä varressa. Kun taas kärräsin yhtä kottikärryllistä rikkaruohoja ja liikaa levinneitä perennoita kompostiin, mietin, miksi en vain anna kasvien kasvaa siellä missä ne haluavat kasvaa. Luonnolla ja minulla on selvästikin eri käsitys siitä, missä minkäkin kuuluu olla.

Tämä pörriäinen halusi selvästikin olla akileijan kukassa. Olen huono tunnistamaan näitä hyönteisiä, joten arvailuksi menee, mikä pistiäinen on kyseessä. Mehiläistä voisin veikata. Mutta pistävä lentävä eläin joka tapauksessa ja niitä katselen vain näin kameran linssin läpi, en mielelläni tee lähempää tuttavuutta.

Kesäpäivänä pitää ainakin ruokatauon jälkeen huilata vähän istumalla aurinkotuolissa. Lukemisesta ei tule mitään, jos ei ole kunnon hattua päässä silmiä suojaamassa. Tuo olkihattu on ainakin 15 vuotta vanha. Ostin sen käydessämme Helsingissä muinoin ja kun lähdimme ystäviemme kanssa Korkeasaareen, tarvitsin sinne jotain päähinettä aurinkoa vastaan ja koska olimme moottoripyörällä reissussa, ei mulla tietenkään ollut mitään muita päähineitä kuin kypärä ja kypärähuppu mukana. Ne eivät oikein sopineet eläintarhaan, joten käväisimme kaupungilla ensin ostoksilla. Onneksi onnistuin tuomaan hatun sitten kotiin ehyenä moottoripyörän laukussa.

Kesä on tullut

Jotenkin kaunis tämä tulikellukan kukka. Niin minun värinen ja näköinen. Tai no, ehkä olen vähän suoraviivaisempi kuin nuo terälehdet poimuineen, mutta olkoon. Kaunis silti. Niinkuin kesäkin tällä hetkellä. Tänään ei ollut ihan helle, mutta loppuviikoksi sitäkin on ennustettu. Ja olihan viime viikollakin yksi hellepäivä, joten kesäkuu alkoi mainiosti.

Kielo kuuluu mielestäni juhannukseen, mutta se taitaa kuulua siihen Pohjois-Suomen juhannukseen, ei Pohjois-Karjalan - täällä ollaan vähän eri vyöhykkeellä ja kasvit kukkivat pikkuisen eri aikataulussa kuin lapsuusajan maisemissa. Nyt siis joka tapauksessa kielot kukkivat täällä. Tuoksuja onkin riittänyt: tuomet, vastaleikatut nurmikot, syreenit ja vaikka mitkä kesään kuuluvat tuoksut.

Orvokit ovat myös erikoisia kukkia. Niitä on vaikka minkä värisiä. Englanninkielisen nimensä mukaan orvokin pitäisi olla violetti, mutta keväällä hankkimissani orvokeissa värejä riittää. Orvokista muistan lapsuudesta jutun Oulun torilla: olin äitini kanssa siellä (ostoksilla kaiketi) ja sain joltakin torin kukkakauppiaalta pienen orvokinkukan mukaani ja olin siitä aivan onnellinen ja ihmeissäni: "täti antoi minulle aivan ilmaiseksi, miksi ihmeessä" oli ajatukseni. Pienestä tulee onnelliseksi pieni kaupunkilaistyttö.