Kesäpäivä kotipihalla

Lauantai kotipihan puuhissa on ihan mukava, ainakin näin lämpimällä (varjossa +25 C). Nurmikko oli jälleen leikkauksen tarpeessa, siellä suorastaan törrötti voikukkia ja niittyleinikkejä keltaisena - tosin osa voikukista oli jo valkoisia hahtuvaisia täynnä... Ei voi kun ihmetellä luonnonkasvien oveluutta ja sitkeyttä sekä olosuhteisiin sopeutumiskykyä. Jos sattuu kasvamaan nurmikolla, joka pidetään melko lyhyenä, ei se estä niittyleinikkiä kukkimasta. Varsi vain jää mahdollisimman lyhyeksi, niin kukat pääsevät kukkimaan. No, nyt ne ovat jo biojätteenä nurmikolla.

Kun sitten on sellainen paikka, missä saa kasvaa vapaammin leikkurin ulottumattomissa (kuten aidan juurella), kukat ovat paljon pidemmässä varressa. Kun taas kärräsin yhtä kottikärryllistä rikkaruohoja ja liikaa levinneitä perennoita kompostiin, mietin, miksi en vain anna kasvien kasvaa siellä missä ne haluavat kasvaa. Luonnolla ja minulla on selvästikin eri käsitys siitä, missä minkäkin kuuluu olla.

Tämä pörriäinen halusi selvästikin olla akileijan kukassa. Olen huono tunnistamaan näitä hyönteisiä, joten arvailuksi menee, mikä pistiäinen on kyseessä. Mehiläistä voisin veikata. Mutta pistävä lentävä eläin joka tapauksessa ja niitä katselen vain näin kameran linssin läpi, en mielelläni tee lähempää tuttavuutta.

Kesäpäivänä pitää ainakin ruokatauon jälkeen huilata vähän istumalla aurinkotuolissa. Lukemisesta ei tule mitään, jos ei ole kunnon hattua päässä silmiä suojaamassa. Tuo olkihattu on ainakin 15 vuotta vanha. Ostin sen käydessämme Helsingissä muinoin ja kun lähdimme ystäviemme kanssa Korkeasaareen, tarvitsin sinne jotain päähinettä aurinkoa vastaan ja koska olimme moottoripyörällä reissussa, ei mulla tietenkään ollut mitään muita päähineitä kuin kypärä ja kypärähuppu mukana. Ne eivät oikein sopineet eläintarhaan, joten käväisimme kaupungilla ensin ostoksilla. Onneksi onnistuin tuomaan hatun sitten kotiin ehyenä moottoripyörän laukussa.