Syystöitä

Onneksi se jänis (tai mikä lie jyrsijä ollutkaan) viime talvena ei saanut lopullista tuhoa aikaan. Omenoita on tullut ihan runsaasti sekä punakaneliin että tähän keskellä pihaa olevaan omenapuuhun. Nuorin omenapuu teki vain puolenkymmentä omenaa, ilmeisesti pölytysaikana ei ollut lentävät pörriäiset liikkeellä. Olen syönyt omenoita ja nyt sitten ryhdyin säilöntäpuuhiinkin. Meille sopivin tapa on kuivaaminen. Ostin muutama vuosi sitten hyötykasvikuivurin enkä ole sitä ostosta katunut, vaikka se ei ihan halpa ollutkaan.

Minä tykkään tehdä näin: poistan omenasta siemenkodan omenaporalla, kuorin omenan ja viipaloin sen n. 3 mm:n siivuiksi (ei ne todellakaan ole kaikki saman vahvuisia, mutta yritys on tuohon suuntaan) ja ladon ne ritiöiden päälle yhteen kerrokseen eli omenarenkaat koskettavat toisiaan, mutta eivät ole päällekäin. Kuivurissani on näitä ritilätasoja neljä ja kuivauksen aikana vaihdan tasojen paikkaa n. tunnin välein ja pikkuisen pyöräytän koko pinoa, niin tarjoan tasaisen ilmavirran kaikille. Aikaa yhteen satsiin kuluu n. 5 tuntia. Tuossa alimmassa kuvassa näkyy, että olen asettanut asteiksi 50 C ja ajaksi 5 h. Kone sammuttaa itse itsensä ajan tultua täyteen, joten periaatteessa sen voisi jättää hurisemaan itsekseenkin, mutta teen ohjeen mukaan ja käyn siis tunnin välein koneen luona pienillä toimenpiteillä. Tähän satsiin meni n. 7 omenaa ja siitä saa kivaa naposteltavaa, joka on taatusti lisäaineetonta!

Omenanhakureissulla muistin tarkistaa karhunvadelman tilanteen ja siellähän oli muutama kypsä marja. Karhunvatukkapensas on kamalan piikkinen, sen vierestä pitää kulkea varoen ettei tartu vaatteisiin kiinni. Marjojen pitää olla ihan kypsiä (irtoavat helposti) ennenkuin niitä kannattaa syödä. Ihan kypsät ovat maukkauta, vähänkin raa'at kitkeriä. Muutamina kesinä marjat eivät ole ehtineet kypsyä ollenkaan syötävään kuntoon, kun pakkanen on jo palelluttanut raakileet. Tuskin näistäkään raakileista kaikki ehtivät kypsyä - tai toivoa sopii, että lämmintä piisaa riittävän pitkään.

Kirjastossa oli torstai-iltana Mari Mörö puhumassa innostavasti puutarhakasveista ja puutarhan hoidosta. Hänellä oli hauska termi "öykkärikasvi" niille perennoille, jotka eivät pysy aloillaan vaan valtaavat hyvin nopeasti koko alan, mihin perennaa on istutettu. Syysasteri on yksi näistä öykkäreistä ja sitähän löytyy minunkin perennapenkistä. Sain sitä muutama vuosi sitten naapurilta, joka kyllä varoitti, että se on kova leviämään. Juu, juu, antaa levitä, ajattelin silloin. Mutta todellakin joku tolkku pitää olla siinä, minkä alan yksi kasvi valtaa monen lajin penkissä ja nyt pitää raivata syysasterin ala hyvin pieneksi - tai oikeastaan siirtää se kokonaan jonnekin omaan paikkaansa, missä se ei varasta tilaa muilta. Se on tehtävä tänä syksynä, keväällä sitä ei voi tehdä, kun tämä nousee niin myöhään, että muut perennat kärsivät. Jokohan huomenna saisi ryhdyttyä hommiin?

Rovaniemi

Ajoimme varhain lauantaiaamuna Rovaniemielle. Minulla ei ollut varsinaista ohjelmaa, joten saatoin hyvin lähteä seikkailemaan kaupungille kameran kanssa. Keskustan katuja kävellessäni osuin Koskikadulle, jota pitkin löysin Ounasjoen rantaan. Ensimmäisenä huomioni kiinnitti komea Jätkänkynttilä-silta, joka yllä olevassa kuvassa pilkottaa toisen sillan takaa. Ounasjoella nousi aamu-usva. Joen rantaa pitkin kiersi kävelytie, jota pitkin kävin joen mutkassa saakka kuvia napsien. Kävelytien varressa oli Angry Birds-hahmoja näkyvissä ja sehän piti käydä tarkemmin katsomassa.

Angry Birds peliareena ja juoksurata oli mukavan näköinen leikkipuisto, jossa olikin monia lapsiperheitä huvittelemassa. Hyvä idea ja hauska toteutus!

Rovaniemellä ei voi välttyä näkemästä poroa. Jos ei ihan elävää, karvaista eläintä niin ainakin erilaisia muusta materiaalista tehtyjä hahmoja. Huvitin itseäni bongaamalla erilaisia poroja, kas tässä muutama kuva:

Tämä risuporo laidunsi Aallon suunnittelemien rakennusten edustalla olevassa puistossa.

Kadunkulmassakin saattoi nähdä poron.

Rovaniemellä betoniporsaatkin ovat betoniporoja?

Askartelukaupan ikkunassa oli putkijalkainen poro.

Infokeskuksen rekvisiittaa näyteikkunassa.

Kirjaston vieressä oleva Teuvo Tuomivaaran Loikka (2007), taustalla Lappia-talo.

Illalla ajoimme Kemijärvelle sukulaisten luo. Ystäväni varoitti ennen lähtöä Kemijärvelle menevästä tiestä, siellä kuulemma sattuu eniten porokolareita. Siellä olikin varoitusmerkki, jossa luki "Suuri porokolaririski Vikajärvi-Kemijärvi". Yritäpä sanoa nopeasti "porokolaririski" - meneekö oikein? Minulla ainakin menee helposti kirjaimet sekaisin ja tulee "porokoraliriskiä" ja muuta hauskaa. Mutta porokolaria ei tullut, kun koko tienpätkällä ei nähty ensimmäistäkään nelijalkaista, ei edes seuraavana aamuna samalla reitillä. Reissun porot näimmekin vasta Ranuan tienoilla (2) ja Pudasjärven puolella (1).

Kirjastoihmiselle on tyypillistä käydä katsastamassa paikallinen kirjasto, kun käy itselleen vieraalla paikkakunnalla. Satuin vahingossa paikoittamaan autoni Lappia-talon parkkipaikalle ja siinä naapurissa olikin toinen Alvar Aallon suunnittelema rakennus eli kirjastotalo. Kävin kuvaamassa kirjastossa ja minua viehätti varsinkin näyttelytila, jonka kattoikkunasta tuleva valo valaisi hienosti esillä olevia taideteoksia.

Syksyä

Kun koivikosta yrittää löytää kantarelleja tähän aikaan, on se hieman haastavaa keltaisten lehtien takia. Myös kantarellit ovat keltaisia ja vielä piiloutuvat oksien ja risujen alle ihan kuin kiusallaan. Tänään oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun löysimme kantarelleja sellaisesta paikasta, missä niitä oppaiden mukaan pitääkin kasvaa ja vielä sen kokoisia, että ei koskaan aikaisemmin olla sellaisiin törmätty. Löytäminen ei ollut omaa ansiotamme vaan meillä oli mukana ystävämme mies, joka on syntynyt ja kasvanut niillä tienoilla ja tuntee paikat hyvin sekä tietää, missä ne sienet luuraavat. Mies on samoillut näillä tienoilla jatkuvasti, tänäänkin ajokoiran haukkua kuunnellen. Ajokoiran työ ei mennyt hukkaan, sillä ladon seinustalla riippui tänään ammuttu jänis - onhan nyt jänisten metsästysaika alkanut.
Me siis samoilimme metsässä kantarellijahdissa ja saimmekin sankollisen näitä herkkuja! Hyvä syntymäpäivälahja! Maistelin myös myöhäisiä ahomansikoita, muutamia kypsiä puolukoita sekä ylikypsiä mustikoita ja ihailin kärpässieniä ja kaikenlaista kivaa metsäkasvillisuutta.

Kuvan ottamisen jälkeen tämä mansikka häipyi parempiin suihin eli omaani.

Ystävämme kotipaikka on vanhan maalaistalo kaukana isosta tiestä ja kuulimmekin paljon juttuja entisajan elämästä tiettömän taipaleen takana. Miehen vaimo haluaa myös vaalia vanhoja esineitä ja on omalta osaltaan ollut sisustamassa talon tupaa vanhaan malliin. Kuvasin talossa yksityiskohtia vanhoista tavaroista. Reissu sai miettimään entisajan elämää ja olosuhteita, missä minunkin isovanhempani ovat eläneet. Pienissä maalaistaloissa tai torpissa ei ollut kuin välttämättömin eikä aina sitäkään. Tämän päivän yltäkylläisyydessä elävä ihminen ei tulisi niissä oloissa toimeen kovinkaan montaa hetkeä.