Keltainen herkku

Lähdimme aamulenkille koko perheen voimin hieman epätavalliseen tapaan eli maastokengät jalkaan, kori tarvittavine tavaroineen mukaan, koirat autoon ja menoksi. Emme ajaneet kuitenkaan kovin montaa kilometriä kotoa, mutta en kyllä paljasta, että mihin suuntaan :) Sieltä nimittäin löysimme sitä mitä lähdimme etsimään eli viime postauksessakin mainittuja kantarelleja, keltaisia herkkuja.

Oli todella mukava vihdoinkin löytää sellainen paikka, missä oli reilusti kantarelleja yhdessä paikassa. Olimme kyllä hieman myöhässä, osa näistä herkuista oli ehtinyt jo mennä "yli" eli olivat hieman kuivuneita ja kaikkia ei otettu mukaan. Mutta lähistöltä löytyi vielä muitakin paikkoja, josta löysimme isompiakin kanttiksia. Nam. Metsässä samoillessamme huomasimme paljon mustikoitakin ja vähän nautimmekin antioksidantteja, mutta emme viitsineet poimia niitä mukaan. Myös villejä vadelmia olisi ollut paikoin reilusti. Niiden maku voittaa kyllä mennen tullen puutarhavadelman, aromi on moninkertainen verrattuna viljeltyihin "serkkuihin".

Tämä kivi ei ollut mitään syötävää, mutta muuten hauskan näköinen kuvattavaksi.

Ulkoilua

Tänään kävin ulkoilemassa Pärnävaaralla. Koirien lisäksi mukana oli kamera, mutta pelkkä kamera ei auta mitään, jos ei tule lähdettyä. Mutta onneksi on siis ne koirat, joita pitää ulkoiluttaa ja silloin kannattaa ottaa myös kamera mukaan. Aina ei kyllä viitsi tai muista ja sitten harmittaa hirveästi, kun olisi jotain kivaa kuvattavaa. Pärnävaara on siis nimensä mukaan korkeampi paikka kuin ympäröivä maasto. Kiertelimme polkuja ja hiekkateitä, jotka usemmat ovat talvisin latujen pohjia. Kyllä muutamassa mäessä tuli mieleen, että en todellakaan haluaisi suksilla mennä niitä kumpaankaan suuntaan, siis en ylös enkä alas, sen verran jyrkkiä olivat.

Maastossa tietysti katselin, mitä kukkia siellä on ja maisemia ylipäätään. Kasvillisuudessa pisti silmään nupuillaan olevat kielot, joita oli paikoin runsaasti. Myös puolukat ja mustikat olivat nupuilla eli kohta on ne kriittisimmät ajat syksyn sadon suhteen.

Oli siellä maastossa näkyvissä muutakin kuin kasveja. Ihmisen jälki näkyy niin maan rajassa kuin paljon päitä ylempänäkin. Sähkölankojen ristikko näytti suorastaan kiehtovalta, mutta valkoinen muovipussi, jonka vieressä oli pinkki veitsi herätti enemmän kysymyksiä. Onneksi en koskenut niihin muuten kuin kameran kautta, sillä poistuttuani paikalta kuulin jonkun ajan päästä ihmisääniä ja näinkin sitten isän pienen tyttärensä kanssa ja oletan pussin ja veitsen kuuluneen heille. Toivottavasti.

Mutta nyt viikon kysymys: mikä tämä kasvi on, joka on nupuillaan?

Tunnustan: mulla ei ole hajuakaan. Olisi hauska tietää.

Lakeudella

Olimme sukulaisten luona Pohjois-Pohjanmaan lakeuksilla ja toissa iltana lähdimme lenkittämään koiria sellaiseen paikkaan, jossa uskalsimme päästää koirat juoksemaan vapaasti. Metsien välissä oli pelto, joka oli täynnä horsmaa, tuota rentun ruusua. Silmiin osui myös albiinot horsmat, hauskan näköiset!

Kävelimme kujaa pitkin ja koiratkin juoksivat välillä siinä, välillä metsän puolella ja leikkivätkin keskenään. Läheiseltä ampumaradalta kuului melko tasaisesti pauketta, mutta se ei ketään häirinnyt. Jäkälän ja kaiken muun kasvillisuuden seasta löytyi myös muutama hilla eli lakka eli suomuurain, kuka mitäkin nimeä tästä oranssinpunaisesta marjasta käyttääkin. Minä en suolle lähde edes näiden herkkujen perässä, joten kiva on, että niitä toisinaan löytää muutaman vähän kovemmaltakin maalta. Kaikki eivät vielä olleet edes kypsiä.

Mustikoitakin oli jonkin verran, nekin osittain raakoja. Meidän lenkkimme ei siis todellakaan ollut mikään marjojen poimimisreissu, vaan pelkkää ulkoilua koirien kanssa.