Tulppaaniaika

Kevättä on ilmassa. Ainakin satunnaisesti. Tänäänkin satoi iiisoooja, märkiä lumihiutaleita taivaan täydeltä, kun ajoin töistä kotiin. Ei enää tarvitsisi, ei todellakaan - ei vaikka kuinka uusi lumi olisi vanhan surma. Mutta ostin itselleni kevään merkkinä kimpun tulppaaneja toissapäivänä, kun kävin isosta kaupasta (siitä liian isosta) ostamassa Provadoa pikku tuholaisille, jotka yrittävät syödä perhosorkideani. Suihkutin phalaenopsikseni heti aineella ja ainakin vielä näyttää hyvältä: kukat eivät ole kärsineet eikä uutta valkoista "hometta" näy lehdillä.

Tähän vielä muutama tulppaanikuva ja yksi pilkullinen phalaenopsiskin. Vielä menee aikaa, ennenkuin tulppaanit nousevat perennapenkkiin.

 

 

 

Tuholainen

Nyt on kyseessä paljon pienempi tuholainen kuin edellisessä postauksessa. Tuholaisen voit nähdä roikkuvan terälehden alareunassa vasemmalla. Olen havainnut nämä homeen näköiset täplät jo jokin aika sitten perhosorkideoissani, mutta en ole älynnyt tarttua asiaan. Eihän mun kukissa voi olla mitään tuholaisia! Mutta kun tänään kannoin kuvattavaksi pari kukassa olevaa phalaenopsista, tajusin mistä on kysymys. Pekka Ranta kuvaa Kulttuuriorkideat-kirjassaan näin:
"Ne epämääräisen näköiset pumpulitupot tai melkein valkoiselta homeelta vaikuttavat läiskät tapaavat olla villakirvoja. Villakirvoilla on eräitä suosikkipaikkoja. Kukan tausta, lehtiruusukkeen keskusta, lehden tyveen syntyvä piilopirtti tai huomaamaton suoja aivan lehden kärjessä. Varovaisimmat niistä menevät ruukkuun syömään alhaalla olevia juuria. Nupun kasvaessa villakirvan nuorisoaste vänkää itsensä nupun sisälle ja kasvaa siellä kilpaa kukan terälehtien kanssa."

Näihin pirulaisiin tehoaa kuulemma yksi aine, Provado. Sitä siis hankkimaan heti kun vaan mahdollista. Poistin nyt ihan mekaanisesti kaiken valkoisen töhnän mitä näin, ja samalla päästin hengestään muutaman ötökän. Myös tuon, joka tuli kuvattua ihan lehdellä lekottelemassa.

Tuhoja

Maaliskuu maata näyttää -sanonta pitää edelleen paikkansa, vaikka yllä olevasta kuvasta sitä ei ihan heti voikaan todeta. Lumi on painaut puut ja pensasaidan todella pahaan kuntoon. Saa nähdä miten toipuvat. No, siis tarkoitukseni oli kuvata kevään edistymistä ja menin talon päässä olevaa polkua pitkin kauhistelemaan yllä olevaa näkyä ja muutakin. Kun etenin verkkoaidalle asti, huomasin, että pensasaidan yli tuli jäniksen jäljet. Jäniksen jäljet johtivat omenapuulle - voi ei! Siellä sitten paljastui tuhoja: oksia oli kuorittu ihan kunnolla, samoin runkoakin. Lumen paljoudesta johtuen en päässyt (lue: en viitsinyt kahlata) kuvaamaan punakanelipuuta toiselta puolelta, mutta tältäkin puolelta tuli selväksi, että ongelmia on odotettavissa. Katso itse:

Ja vielä otus on kehdannut jättää käyntikorttinsa paikalle! Myös yksi iso oksa on revennyt, mahdollisesti lumen painosta. Ei taida olla ensi syksynä kovinkaan suurta satoa odotettavissa tästä puusta :(
Loppukevennykseksi kuva Taimista ja kiviketusta. Kettu on kaulaansa myöten lumessa, mutta eiköhän se näillä keleillä paljastu kiihtyvällä vauhdilla.

Yskittää

En ole saanut aikaiseksi paljon mitään muuta viime aikoina kuin pakolliset kuviot. Pitkään onnistuin sinnittelemään ilman flunssaa, mutta sitten se pääsi iskemään ja varsinkin yskiminen vie voimat. Opiskeluun liittyvä työharjoittelu on loppusuoralla ja sieltä ei malta olla pois kun kuumettakaan ei ole, mutta muuta ei sitten juuri kykenekään. Illat kuluu sohvalla maatessa ja telkkaria tuijottaessa tai lukiessa.

Tänään Pami tuli minua vahtimaan sohvalle, kun pötköttelin siinä huovan alla ja mies otti muutaman kuvan. Vaikka Pami näyttää tuossa kovin rennolta ja nukkuvalta, tilanne oli toinen, kun Taimi lähestyi sohvaa. Silloin vahtikoirani ilmoitti, että parempi pysyä kauempana, minä vahdin nyt emäntääni. Murina oli aika vakuuttavaa ja Taimikin uskoi käskyä. 

Meillä on jo pari viikkoa eletty vain kahden koiran kanssa ja lauma tuntuu kovin pieneltä. Toiveissa on, että laumaan saadaan täydennystä vielä kevään aikana. Siitä sitten enemmän, jos homma toteutuu.