Juhannuskukkia

eli mun tapauksessa siis perhosorkideat kukassa. Pitkästä aikaa viitsin kasata kaikki kukkivat samaan kuvaan. Valkoisessa on yhdessä kukkavarressa 8 isoa kukkaa (yksi jo kuihtumassa), vaaleankeltaisessa jäljellä 4 kukkaa, tummemman keltaisessa 11 kukkaa (todella kauniin keltaisia), punapilkullisessa 8 kukkaa. Nämä kaikki siis kussakin yhdessä kukkavarressa. Sen sijaan toinen pilkullinen, se vaaleampi, on kasvattanut monia kukkavarsia, joista neljässä on tällä hetkellä yhteensä 10 kukkaa. Myös Tahoma on tehnyt kukkavarren, jossa on muutama nuppu. Saa nähdä, miten nuppujen käy, kun havaitsin niissä viholliseni villakirvan pitävän majaansa! Sai kyllä taas myrkyt niskaansa ja liiskasin kaikki elukat mitä löysin. Taistelu jatkuu siis edelleen pienen aselevon jälkeen.

Tänään oli Karjalaisessa juttu suurista pahiksista, lupiineista ja muista maahanmuuttajista, joita vieraslajeiksi kutsutaan. Viime viikonloppuna kävelin koirien kanssa Siilinjärvellä maantietä pitkin ja kuvasin pientareilla olevia "kukkapenkkejä". Kyllä lupiinit ovat kauniita koiranputkien ja niittyleinikkien seassa ja isona ryppäinä ihan yksinäänkin. En minä ainakaan osaa olla niin huolissani tämän tulokkaan valloitusinnosta. Kyllä siellä tien varrella on vielä tilaa niin monelle muullekin, joita tässä yritän vähitellen opiskella.

Täytyy tunnustaa, että vielä on paljon opettelemista. Rupesin vaan tässä yhtenä päivänä miettimään, että jos keskittyisi ensin opiskelemaan kaikki "eläinlajit": kissankellon tunnen, harakankellonkin ja koiranputken, kissankäpälä tuli tänä keväänä tutuksi. Mitä niitä kaikkia onkaan: siankärsämö, tikankontti, ketunleipä, kurjenpolvi, hiirenvirna... osa tuttuja, osa mulle vielä tuntemattomampia. Lisäksi ne kaikki muut, mitä en tässä edes muista tai ole koskaan kuullutkaan! Näin keskikesän juhlan aikana on hyvä tehdä suunnitelmia.

Vesiaihe

Muutama vuosi sitten löysin jostain kirjasta kivan pienen vesiaiheen (on siinäkin hassu sana) ja olen monena kesänä kasannut tämän ruukuista tehdyn viritelmän terassille. Joka kerta siitä tulee vähän eri näköinen, kun kivet eivät asetu samalla lailla joka vuosi ja olen myös hieman muuttanut materiaaleja. Viime kesänä taisi jäädä koko systeemi kasaamatta. Edellisenä kesänä tehtiin muutos alkuperäiseen viritykseen tekemällä isoon kiveen reikä ja laittamalla vesisuihku tulemaan kiven läpi. Vesisuihku vaan ei voi tulla kovin korkealle, sillä vesi roiskuu helposti yli ruukkujen reunan ja pian ei ole vettä, mitä pumpata.

Nyt on vesipatsas sopivan korkuinen, tulee hyvin ulos kivestä, mutta ei roisku yli ruukuista. Kun emme asu veden äärellä, on kiva kuunnella edes jotain veden solinaa.

Edellisessä postauksessani oli kuvattu luonnonkukkia. Tänään kuvasin vielä lisää, lupiineja tien varrella. Ne ovat kuulemma melkoinen riesa ja eivät kuulu Suomen luontoon. Mutta minusta ne ovat kivan näköisiä ainakin näin kukkiessaan eikä minua haittaa ollenkaan lupiineja täynnä olevat tienvarsiojat. J. Karjalainen laulaa Villejä lupiineja -kappaleessaan näistä luonnonkukista. Minulla tulee joka kerta mieleen lupiineista reissu Ruisrockiin joskus 1990-luvulla (googletuksen pikatuloksena 1994 julkaistu levy). Minulla oli lainassa kirjastosta J. Karjalaisen kasetti, jossa oli tämä kappale ja kasetti ehti muutaman kerran pyörähtää auton soittimessa matkan aikana. Kai sitä muutakin kuunneltiin, mutta tämä moneen kertaan, kun matkaa Pohjois-Karjalasta Turkuun kuitenkin on "muutama kilometri".