Voihan vihollinen

Tahoma oli kärsivän näköinen purkissaan, joten istutin sen uudelleen hieman isompaan ruukkuun ja yritin tunkea kaikki juuret sinne mukaan. Eihän se ihan onnistunut, mutta ehkä lopputulos oli parempi kuin entinen versio. Siinä kukkaa pyöritellessäni vasta huomasin, että kukkavanaa näyttää työntävän, jippii! Toivottavasti tulee runsaasti kukkia.

Mutta sitten se ikävämpi yllätys. Ne vihatut viholliset, kamalat villakirvat, ovat taas ryömineet piiloistaan ja yrittävät tuhota perhosorkideoitani. Heti kun selkänsä niille kääntää (lue: ei joka viikko vahdi silmä kovana niiden jälkiä), ne jo käyvät viattomien kukkien kimppuun. Kävin taas asein eli hammastikun ja torjunta-aineen kanssa taistoon ja toivon, että vihdoin pääsisin voittoon tässä taistelussa.

Paperilla muutaman villakirvan maalliset jäännökset.

Kuihtuneessa kukassa oli hyvä lymytä.

Otus joutui liiskatuksi kuvan oton jälkeen.

Uusin asein taistoon

En löytänyt kaupasta (niissä, missä ehdin käymään) Provadoa kuin puikkoina, jotka pitäisi laittaa ruukkuun mullan sekaan ja sehän ei onnistu oikein orkideoiden kanssa, kun sitä multaa ei ruukussa ole. Huono konsti oli myös murskata puikko ja liuottaa veteen - se oli sellaista mönjää, joka ei toiminut sumutepullossa ja jätti ikäviä läiskiä lehdille ja kukkiin, kun yritin sumuttaa.

Löysin paikallisesta Agrimarketista Neudorffin tuotteen, joka ainakin väittää olevansa tuhoaine myös villakirvoihin. Pian se selviää, sillä kaksi perhosorkideaa on saanut sillä käsittelyn. Kun joku kasvi saa tuholaisia, saa olla melko varma, että niitä löytyy myös viereisestä tai viereisistä kasveista ja niinhän nytkin on käynyt. Täytyy vaan toivoa, että voitan tämän taistelun. Periksi ei anneta!

Tänään paistoi aamupäivällä aurinko. Pitkästä aikaa oli kivan näköistä, kun puissa oli lunta ja aurinko valaisi niitä hienosti. Kävin ottamassa muutaman kuvan ja kuvasin myös pensasaitaa, joka näyttää taas kovin pahalta. Orapihlaja-aita on antanut periksi lumikuorman alla ja velttoilee paikoin pahasti. Toivottavasti taas keväällä sitten jaksaa nousta ylös.

Sota jatkuu taas

En muistanut eilen kastella kukkia, joten tänään oli orkideoiden uittopäivä. Olin jo luullut päässeeni voiton puolelle viime vuoden sodassa, mutta olin selvästikin väärässä. Vihollinen veti vain henkeä jossain sopivassa kolossa. Ja niitähän riittää orkidearuukuissa ja kukkien ja lehtien kätköissä. Kun näin tuolla lehdellä olevat pikkupirut, kannoin ruukun keittiöön ja kävin taistoon aseena hammastikku, talouspaperia ja Provadopurkki. Hammastikku oli kätevä väline kaivaa villakirvoja esiin kukkien terälehtien takaa ja alta lymyämästä ja sitten vaan pudotus talouspaperille ja nirri pois. Tunnustan tappaneeni ainakin parikymmentä ötökkää ihan itse liiskaamalla ne kuoliaaksi. Olen paha ihminen? Hammastikku ja paperi roskikseen ja Provado aseeksi viimeistelemään tuhotyötäni. Suihkutin joka puolelle kasvia torjunta-ainetta ja uusin suihkutuksen parin päivän päästä ja niin monta kertaa, kuin on tarpeen.

Juhannuskukkia

eli mun tapauksessa siis perhosorkideat kukassa. Pitkästä aikaa viitsin kasata kaikki kukkivat samaan kuvaan. Valkoisessa on yhdessä kukkavarressa 8 isoa kukkaa (yksi jo kuihtumassa), vaaleankeltaisessa jäljellä 4 kukkaa, tummemman keltaisessa 11 kukkaa (todella kauniin keltaisia), punapilkullisessa 8 kukkaa. Nämä kaikki siis kussakin yhdessä kukkavarressa. Sen sijaan toinen pilkullinen, se vaaleampi, on kasvattanut monia kukkavarsia, joista neljässä on tällä hetkellä yhteensä 10 kukkaa. Myös Tahoma on tehnyt kukkavarren, jossa on muutama nuppu. Saa nähdä, miten nuppujen käy, kun havaitsin niissä viholliseni villakirvan pitävän majaansa! Sai kyllä taas myrkyt niskaansa ja liiskasin kaikki elukat mitä löysin. Taistelu jatkuu siis edelleen pienen aselevon jälkeen.

Tänään oli Karjalaisessa juttu suurista pahiksista, lupiineista ja muista maahanmuuttajista, joita vieraslajeiksi kutsutaan. Viime viikonloppuna kävelin koirien kanssa Siilinjärvellä maantietä pitkin ja kuvasin pientareilla olevia "kukkapenkkejä". Kyllä lupiinit ovat kauniita koiranputkien ja niittyleinikkien seassa ja isona ryppäinä ihan yksinäänkin. En minä ainakaan osaa olla niin huolissani tämän tulokkaan valloitusinnosta. Kyllä siellä tien varrella on vielä tilaa niin monelle muullekin, joita tässä yritän vähitellen opiskella.

Täytyy tunnustaa, että vielä on paljon opettelemista. Rupesin vaan tässä yhtenä päivänä miettimään, että jos keskittyisi ensin opiskelemaan kaikki "eläinlajit": kissankellon tunnen, harakankellonkin ja koiranputken, kissankäpälä tuli tänä keväänä tutuksi. Mitä niitä kaikkia onkaan: siankärsämö, tikankontti, ketunleipä, kurjenpolvi, hiirenvirna... osa tuttuja, osa mulle vielä tuntemattomampia. Lisäksi ne kaikki muut, mitä en tässä edes muista tai ole koskaan kuullutkaan! Näin keskikesän juhlan aikana on hyvä tehdä suunnitelmia.

Taistelu jatkuu

En ole siis vielä päässyt eroon villakilpikirvoista orkideoissa. Selvästikään. Pilkullinen perhosorkideani on vielä vihollisten vallassa ja muutama kukka oli kuihtunut mahdollisesti hyväksikäytön takia - ainakin niistä löytyi jälkiä näistä vihollisista. Siispä kukka kainaloon ja vastahyökkäykseen. Huuhtelin ihan hanan alla kukkia ja nuppuja ja sain ehkä enimmät "homeet" pois. Kaivelin hammastikulla terälehtien välejä tutkiakseni vihollisen piilopaikkoja ja jonkun löysinkin. Ähäkutti! Pääsivät hengestään.

Sitten otin kemialliset aseet käyttöön ja suihkuttelin Provadoa joka puolelle. Nyt on vain pidettävä silmät auki ja vahdittava, että tämän taistelun voittaa ihminen eikä mokoma pikku eläin. Haluan orkideoideni voivan elää rauhassa ilman kiusaajia.

Tuholainen

Nyt on kyseessä paljon pienempi tuholainen kuin edellisessä postauksessa. Tuholaisen voit nähdä roikkuvan terälehden alareunassa vasemmalla. Olen havainnut nämä homeen näköiset täplät jo jokin aika sitten perhosorkideoissani, mutta en ole älynnyt tarttua asiaan. Eihän mun kukissa voi olla mitään tuholaisia! Mutta kun tänään kannoin kuvattavaksi pari kukassa olevaa phalaenopsista, tajusin mistä on kysymys. Pekka Ranta kuvaa Kulttuuriorkideat-kirjassaan näin:
"Ne epämääräisen näköiset pumpulitupot tai melkein valkoiselta homeelta vaikuttavat läiskät tapaavat olla villakirvoja. Villakirvoilla on eräitä suosikkipaikkoja. Kukan tausta, lehtiruusukkeen keskusta, lehden tyveen syntyvä piilopirtti tai huomaamaton suoja aivan lehden kärjessä. Varovaisimmat niistä menevät ruukkuun syömään alhaalla olevia juuria. Nupun kasvaessa villakirvan nuorisoaste vänkää itsensä nupun sisälle ja kasvaa siellä kilpaa kukan terälehtien kanssa."

Näihin pirulaisiin tehoaa kuulemma yksi aine, Provado. Sitä siis hankkimaan heti kun vaan mahdollista. Poistin nyt ihan mekaanisesti kaiken valkoisen töhnän mitä näin, ja samalla päästin hengestään muutaman ötökän. Myös tuon, joka tuli kuvattua ihan lehdellä lekottelemassa.