Voihan vihollinen

Tahoma oli kärsivän näköinen purkissaan, joten istutin sen uudelleen hieman isompaan ruukkuun ja yritin tunkea kaikki juuret sinne mukaan. Eihän se ihan onnistunut, mutta ehkä lopputulos oli parempi kuin entinen versio. Siinä kukkaa pyöritellessäni vasta huomasin, että kukkavanaa näyttää työntävän, jippii! Toivottavasti tulee runsaasti kukkia.

Mutta sitten se ikävämpi yllätys. Ne vihatut viholliset, kamalat villakirvat, ovat taas ryömineet piiloistaan ja yrittävät tuhota perhosorkideoitani. Heti kun selkänsä niille kääntää (lue: ei joka viikko vahdi silmä kovana niiden jälkiä), ne jo käyvät viattomien kukkien kimppuun. Kävin taas asein eli hammastikun ja torjunta-aineen kanssa taistoon ja toivon, että vihdoin pääsisin voittoon tässä taistelussa.

Paperilla muutaman villakirvan maalliset jäännökset.

Kuihtuneessa kukassa oli hyvä lymytä.

Otus joutui liiskatuksi kuvan oton jälkeen.