Syystöitä

Onneksi se jänis (tai mikä lie jyrsijä ollutkaan) viime talvena ei saanut lopullista tuhoa aikaan. Omenoita on tullut ihan runsaasti sekä punakaneliin että tähän keskellä pihaa olevaan omenapuuhun. Nuorin omenapuu teki vain puolenkymmentä omenaa, ilmeisesti pölytysaikana ei ollut lentävät pörriäiset liikkeellä. Olen syönyt omenoita ja nyt sitten ryhdyin säilöntäpuuhiinkin. Meille sopivin tapa on kuivaaminen. Ostin muutama vuosi sitten hyötykasvikuivurin enkä ole sitä ostosta katunut, vaikka se ei ihan halpa ollutkaan.

Minä tykkään tehdä näin: poistan omenasta siemenkodan omenaporalla, kuorin omenan ja viipaloin sen n. 3 mm:n siivuiksi (ei ne todellakaan ole kaikki saman vahvuisia, mutta yritys on tuohon suuntaan) ja ladon ne ritiöiden päälle yhteen kerrokseen eli omenarenkaat koskettavat toisiaan, mutta eivät ole päällekäin. Kuivurissani on näitä ritilätasoja neljä ja kuivauksen aikana vaihdan tasojen paikkaa n. tunnin välein ja pikkuisen pyöräytän koko pinoa, niin tarjoan tasaisen ilmavirran kaikille. Aikaa yhteen satsiin kuluu n. 5 tuntia. Tuossa alimmassa kuvassa näkyy, että olen asettanut asteiksi 50 C ja ajaksi 5 h. Kone sammuttaa itse itsensä ajan tultua täyteen, joten periaatteessa sen voisi jättää hurisemaan itsekseenkin, mutta teen ohjeen mukaan ja käyn siis tunnin välein koneen luona pienillä toimenpiteillä. Tähän satsiin meni n. 7 omenaa ja siitä saa kivaa naposteltavaa, joka on taatusti lisäaineetonta!

Omenanhakureissulla muistin tarkistaa karhunvadelman tilanteen ja siellähän oli muutama kypsä marja. Karhunvatukkapensas on kamalan piikkinen, sen vierestä pitää kulkea varoen ettei tartu vaatteisiin kiinni. Marjojen pitää olla ihan kypsiä (irtoavat helposti) ennenkuin niitä kannattaa syödä. Ihan kypsät ovat maukkauta, vähänkin raa'at kitkeriä. Muutamina kesinä marjat eivät ole ehtineet kypsyä ollenkaan syötävään kuntoon, kun pakkanen on jo palelluttanut raakileet. Tuskin näistäkään raakileista kaikki ehtivät kypsyä - tai toivoa sopii, että lämmintä piisaa riittävän pitkään.

Kirjastossa oli torstai-iltana Mari Mörö puhumassa innostavasti puutarhakasveista ja puutarhan hoidosta. Hänellä oli hauska termi "öykkärikasvi" niille perennoille, jotka eivät pysy aloillaan vaan valtaavat hyvin nopeasti koko alan, mihin perennaa on istutettu. Syysasteri on yksi näistä öykkäreistä ja sitähän löytyy minunkin perennapenkistä. Sain sitä muutama vuosi sitten naapurilta, joka kyllä varoitti, että se on kova leviämään. Juu, juu, antaa levitä, ajattelin silloin. Mutta todellakin joku tolkku pitää olla siinä, minkä alan yksi kasvi valtaa monen lajin penkissä ja nyt pitää raivata syysasterin ala hyvin pieneksi - tai oikeastaan siirtää se kokonaan jonnekin omaan paikkaansa, missä se ei varasta tilaa muilta. Se on tehtävä tänä syksynä, keväällä sitä ei voi tehdä, kun tämä nousee niin myöhään, että muut perennat kärsivät. Jokohan huomenna saisi ryhdyttyä hommiin?