Syksyä

Kun koivikosta yrittää löytää kantarelleja tähän aikaan, on se hieman haastavaa keltaisten lehtien takia. Myös kantarellit ovat keltaisia ja vielä piiloutuvat oksien ja risujen alle ihan kuin kiusallaan. Tänään oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun löysimme kantarelleja sellaisesta paikasta, missä niitä oppaiden mukaan pitääkin kasvaa ja vielä sen kokoisia, että ei koskaan aikaisemmin olla sellaisiin törmätty. Löytäminen ei ollut omaa ansiotamme vaan meillä oli mukana ystävämme mies, joka on syntynyt ja kasvanut niillä tienoilla ja tuntee paikat hyvin sekä tietää, missä ne sienet luuraavat. Mies on samoillut näillä tienoilla jatkuvasti, tänäänkin ajokoiran haukkua kuunnellen. Ajokoiran työ ei mennyt hukkaan, sillä ladon seinustalla riippui tänään ammuttu jänis - onhan nyt jänisten metsästysaika alkanut.
Me siis samoilimme metsässä kantarellijahdissa ja saimmekin sankollisen näitä herkkuja! Hyvä syntymäpäivälahja! Maistelin myös myöhäisiä ahomansikoita, muutamia kypsiä puolukoita sekä ylikypsiä mustikoita ja ihailin kärpässieniä ja kaikenlaista kivaa metsäkasvillisuutta.

Kuvan ottamisen jälkeen tämä mansikka häipyi parempiin suihin eli omaani.

Ystävämme kotipaikka on vanhan maalaistalo kaukana isosta tiestä ja kuulimmekin paljon juttuja entisajan elämästä tiettömän taipaleen takana. Miehen vaimo haluaa myös vaalia vanhoja esineitä ja on omalta osaltaan ollut sisustamassa talon tupaa vanhaan malliin. Kuvasin talossa yksityiskohtia vanhoista tavaroista. Reissu sai miettimään entisajan elämää ja olosuhteita, missä minunkin isovanhempani ovat eläneet. Pienissä maalaistaloissa tai torpissa ei ollut kuin välttämättömin eikä aina sitäkään. Tämän päivän yltäkylläisyydessä elävä ihminen ei tulisi niissä oloissa toimeen kovinkaan montaa hetkeä.