Kävimme lauantaina paikallisessa puutavaraliikkeessä hankkimassa materiaalia kaiteisiin. Alunperin suunnitelmamme oli vähän erilainen kuin mitä lopputulos, joten niinhän siinä kävi, että lauantai-iltana remontti jäi kahta pystylautaa vaille ja kaiteiden käsipuu puuttui kokonaan. Ylimääräiseksi jäi kolme salkoa "kakkoskakkosta", mutta niistä tulee kuulemma hyviä marjapensaiden tukia entisten lahonneiden tilalle. Aika tavaran kaupitsee, niinhän sitä sanotaan. Tänään sitten saimme lisää lautaa ja kuistin kaiteet näyttää nyt ihan erilaiselta. Pientä sipistelyä kaipaa vielä alareuna ja metalliset portaiden kaiteet pitää maalata, joten huomenna on asiaa rautakauppaan.
Eilen aamulla huomasin, että Tahoma on avannut ensimmäisen kukkansa (kameran hakuun heti) ja illalla oli jo toinenkin auki. En muistanut silloin kuvata, mutta nyt kävin kuvaamassa tämän hetken tilanteen. Ne kammottavat ötökät yrittivät kovasti tuhota tämänkin, mutta eivät ainakaan vielä ole onnistuneet. Venuksenkenkä valitettavasti heitti henkensä tässä taistelussa.
Sunnuntaiaamun avaus :) |
Tämän päivän tilanne. |
Voi venuksenkenkä-rukkaa :( Mutta hienot on kaiteet! Kyllä te osaatte :)
VastaaPoistaKummasti nukkekotiprojekti on avannut silmäni remontoinnin suhteen. Tärkeintä on kunnon välineet, joita valitettavasti ei ole tarpeeksi.
Poista